Posts

Showing posts from December, 2019

Syksyn Synkimmän Sävelen nousu ja tuho

Image
DJ jo-unin muistelmat Syksyn Synkin Sävel -kilpailusta: Olin vuosituhannen alussa järjestämässä Ground Zero -klubia, jonka pääpaino oli industrial-, EBM-, ja darkwave-musiikilla. Ground Zero -illat olivat bändivetoisia tapahtumia, joihin koitimme aina tuoda pääesiintyjäksi ulkomaisen bändin ja sille lämmittelybändin. Rahapuoli saneli sen, että lämppäribändi oli lähes aina suomalainen. Jo tuohon aikaan huomasimme, että meille sopivia ennalta tunnettuja suomalaisia bändejä oli aika vähän. Uusien etsiminen oli työlästä, koska ei ollut mitään yhteistä kanavaa mihin kaikki sopivan genren bändit olisi kerätty valmiiksi ulottuvillemme. Musiikkiharrastukseni kautta olin huomannut, että 2000-luku oli tuonut mukanaan suuren kirjon entistä halvempia kotistudioon sopivia instrumentteja ja äänityslaitteita, joita olin itsekin hankkinut muutaman. Aloin jossain vaiheessa mietiskellä kuinka paljon Suomesta löytyisi mustahuulisia pöytälaatikkomuusikoita ja bändejä, joiden teokset eivät ikinä kan